contrafact

ajattelin, että heräisin varhain aamulla tutustumaan vanhaan pääkaupunkiin.

torkkuessani annoin itselleni yhä enemmän ja enemmän löysää, ja puolinaisesti hereillä ollessani laskin päässäni laiskoja laskutoimituksia nähtävyyksien etäisyyksien ja aukioloaikojen matriisissa, joka muistutti enemmän kalanverkkoa kuin grillialustaa.

päätin, että jos saan kahdeksan maissa itseni pois kämpiltä, pysyy päiväni mukavan väljänä.

tarkoitushan ei ollut suunnitella mitään.

varttia yli kahdeksan, saranoita säästelemässä, löysin itseni kämpän edestä kääntymässä vasemmalle pitkin Sairashuoneenkatua.

tiesin, että saisin päivälleni hyvän alun jos nappaisin Puutarhakatua pitkin kulkevan bussin linnanpuiston ohi kohti jokirantaa. Niitä meni usein, ja olin kävellyt edellisenä iltana pysäkin ohi, joten löysin nopeasti perille.

minulla ei aamulla ollut vielä tietotaitoa vanhan pääkaupungin busseihin nousua varten. Minun olisi pitänyt juosta bussipysäkille bussin sinne saapuessa, odottaa kun ihmiset (tässä tapauksessa vain yksi ihminen) tulisivat ulos ETUOVESTA ja että bussi sulkisi ovet, lähtisi liikkeelle, ja pysähtyisi kun KESKIOVI olisi minun kohdallani. No, paniikissa minä ainoana asiakkaana tuolla pysäkillä juoksin päistikkaa keskioveen, joka sitten avautuikin sopivasti.

En ehtinyt juoda pillisoijamaitoani tai laittaa aurinkorasvaa, koska istuin jotenkin sumpussa bussin hiekoituslaatikon päällä (vararenkaan?).

ei minulla ollut temppelikierrokselle vietäväksi tarkkaa tietoa temppelien lukumäärästä, kiinnostavuusjärjestyksestä tai sen kummemmin tarkemmista sijainneistakaan, mutta olin ajatellut meneväni ensin Heian-jingu temppeliin, joka oli auennut jo kuudelta.

Eilen illalla kämpillä olin kuullut naapuripunkkapedin asukkaan varoituksen, että iltapäivällä nähtävyydet täyttyvät risteilyturisteista, mutta aamut olivat kuulemma ihania. Hän oli itse lähtenyt edellisenä päivänä poikansa kanssa jo seiskalta liikenteeseen.

Jäin pois pysäkin liian myöhään, koska luulin bussin jatkavan eteenpäin eikä kääntyvän kohti kaupungintaloa.

Löysin pienen puiston, missä vielä yksi puu ujosti kuulsi kirsikankukkia, ja puistosta pienen kivisen penkin minkä päälle asetin reppuni lepäämään laittaessani aurinkorasvaa ja vaihtaessani aurinkolasit päälle.

Löysin jokirannan ja soijamaitoa litkien katselin miten matalalla joenuoma olikaan. Keskellä jokea oli astinkivien sarja, joidenka edessä oli puisten rapumertojen näköisiä sillakkeita. Olikohan tämä ylitys merkitty karttaan?

Käännyin oikealle kanaalinvartta ja mieleni alkoi tehdä kahvia.

Saavuin kovin suljetun näköisen Heian-jingun eteen, kunnes huomasin että varsinainen sisäänkäynti oli vielä aamulla hiljaisen Takoyaki-kioskin takana.

Laitoin lisää aurinkorasvaa otettuani jo aamuyhdeksältä kuumaksi käyneen takin pois, ja astuin etummaisesta portista sisään suurelle, vaalean hienojakoisen soran täyttämälle paraatiaukiolle. Näin, että nurkasta oli sisäänpääsy maksulliseen puutarhaan. Koska itse pyhäkössä oli seremonia alkamassa, astuin lippukioskin kautta sisään puutarhaan.

Kirsikkakukkien aika oli jo nähnyt täällä parhaimmat päivänsä tänä vuonna poikkeuksellisen aikaisin jo maaliskuun puolella, joten pyhäkön puutarhan kirsikkapuut olivat surullinen näky riippuvine oksineen ja nahistuneine kukkientynkineen. Vihreät lehdet ja siemenkodat tekivät jo tuloaan.

Puutarhan perällä varjossa oli yksi viimeisiä vanhan pääkaupungin ratikoista. Aikoinaan pääkaupungin ylpeys, ratikkalinjat ajettiin alas 1960-70 lukujen vaihteessa. Niitä on siitä lähtien haikailtu takaisin. Puutarhassa ollut vaunu kulki linjaa kaksi linnalta kohti keskustaa. Vihreä alaosa sointui sammaleen kanssa. Sitä oli tänään kaikkialla.

Lammen kohdalla huomasin, että upeasti maisemoitu puutarha oli visuaalisesti lähes äänetön keidas kaiken kaupungin mainostaulujen seassa: kaikki oli pelkistettyä, niin vanhaa että lammen ylle kurottavien puiden oksat oli tuettu pienillä T:n muotoisilla krokettimailoilla lammen pohjasta asti. Männyt näyttivät parisataa vuotta vanhoilta.

Silmät suljettuani tajusin, että äänimaisema taas on lähes yhtä meluisa kuin kauppatorillakin. Tasaisella äänellä ihastelevia turisteja, hääparin valokuvaajan jatkuva ohjeistus, vilkkaan tien melu puutarhan muuria vasten toisella puolella, linnut.

Suuntaessani pyhätöltä kohti ensimmäistä kaupungin reunalla näkyvää kukkulaa, vanhojen puisten rakennuksien perusteella Luostarinmäkeä, huomasin jättimäisen torii-portin, joka johti pyhäkölle.

Olin jossain lukenut, että pyhäkkö on uudempaa perua. Se rakennettiin 1800-luvun lopulla juhlistamaan entisen pääkaupungin mennyttä loistoa, pyrkimyksenä nostattamaan kaupungin alemmuustilaa pääkaupungin siirryttyä idemmäksi. Torii-portissa oli yhtäkkiä epätoivoisen mahtailun makua.

Ainoa kahvila näkyvissä oli Starbucksi. Tästä kaupungista on yllättävän vaikea löytää kahvia toisen pääsiäispäivän aamuna.

Nousin Luostarinmäelle ja löysin syrjäisen sisäänkäynnin buddhalaistemppeliin. Valtavassa päärakennuksessa oli käynnissä munkin rukous, ilmeisesti eturivissä istuvan miehen tilauksesta. Alttarilla oli suuri juhlatonkka asahi-olutta. Kaikkialla tuoksui miellyttävä suitsuke.

Laskeuduin tällä kertaa pääportaita alas ja kuljin kukkuloiden reunalla olevaa tietä pitkin pohjoiseen kohti seuraavaa temppeliä.

Päädyin filosofin poluksi ristitylle kanaalin vartta kulkevalle tielle, jonka varressa oli pieniä kojuja myymässä itsetehtyjä leivoksia. Lumi oli varissut puista pois, mutta maassa oli vielä paljon hiutaleita. Sen sijaan magnolioiden ja kamelioiden kukinta oli vasta alkamassa.

Higashiyaman zen-temppelin puutarhan takaa kääntyi suljettu tie valtavannäköiseen seetrimetsään, joka muistutti lapsuuden mökin takana avautuvaa mäntyistä harjua. Pienenä telttailin harjulla, ja sieltä käytiin hakemassa juhannuskokkoon kuivuneita männynoksia. Ne paloi aina valtavan nopeasti ja voimakkaalla liekillä.

Lenkkipolku kulki harjun poikki junaradalle. Siinä oli jotain sekä temppelimäistä että porttimaista. Olen iloinen, että tajusin jo pienenä siellä ollessa, että tämä paikka on jotain erityistä. Vaikka toki kaikkien mökkimaisemat ovat ainutlaatuisia. Ginkaku-jin munkit ovat tajunneet jotain samalla tavalla olennaista. Seetrimetsään ei päästetty kuin temppelin asukkaita.

Löysin hurmaavan kirjakaupan, josta löysin vanhoja postikortteja. Pidin pienen tauon kanaalinrannan kakkukahvilalla ja otin bussin kaupungin toiselle laidalle jokirantaan.

Aivan kuten kaveri oli vinkannut, jokirannassa venevuokraamojen jälkeen santapenkalla oli kuin olikin muutama vene, joilla ei ensin näyttänyt olevan mitään erityistä virkaa. Olin kuitenkin kuullut samaiselta kaverilta, että niillä on tarkoitus soitaa vastarannan tempura-ravintolaan.

Veneitä huoltamassa ollut mies vahvisti asian laidan, ja nappasin veneen virran toiselle puolelle kiviä ja muita soutelijoita väistellen.

Söin yksinkertaisen lounaan grillattua kalmaria ja tempuraa yakisoba-nuudeleilla risti-istunnasta. Tämänkin kolkan oli yhyttänyt asahin alkoholiton variantti, vaikka sitä ei ruokalistalla lukenutkaan. non-aru biiru arimaska?

Syödessä jokirannassa tunnelma oli epätodellinen. Pohjoisen puolella oli mukavan viileä, vastarannan paahdetta katsellessa. Moni souti pienellä sinisellä soutuveneellä. Näin syrjäsilmällä kun vuokraisäntä kävi moottoriveneellä hakemassa muutaman soutelijan takaisin.

Joella kulki myös perinteisennäköisiä katoksella varustettuja dzonkkeja, joiden kuski työnsi venettä eteenpäin pitkällä joenpohjaan yltävällä kepillä.

Ensin näytti siltä, että dzonkin moottorisoitu versio, jotka olivat kiinni kaijassa ravintolan vieressä ja ilmeisesti samaa lafkaa, olisi törmännyt kepillätyönnettävään kollegaansa. Mutta kun tämä toistui toisen veneen kanssa, niin arvelin että moottorivene toimii kauppaveneenä, josta keppiveneläiset voivat ostaa kaljaa ja syötävää.

Samalla he vetivät yhden nuoriparin vastarannalta viereiseen pöytääni syömään.

Veneet olivat ilmeisesti asiakkaiden käytössä vain yhteen suuntaan, ja vaikka ravintolan isäntä veikin niitä takaisin niiden kerääntyessä tälle puolelle, sain minä luvan kävellä lähimmälle sillalle ja etsiytyä rautatieaseman luokse.

Asemalla kävi viileä tuuli mereltä etelästäpäin. Mietin jaksaisinko käydä vielä yhdessä temppelissä. Kinkaku-ji ja Ryoan-ji olivat aivan vierekkäin, mutta asemalta kävellessäni kerkeisin vain toiseen niistä.

Ryoan-ji tuli ensin vastaan.

temppeli on tunnettu kivipuutarhastaan.

menimme Kobessa ollessani lankoni ja niblingsin kanssa syömään härkää yhteen keskustan Kobe-härkään erikoistuvista lounaspaikoista. Olin saanut vinkin, että silloin ruoan hinta-laatusuhde olisi parhaimmillaan.

Ravintolassa istutaan laajassa kaaressa yhtä laajan paistolevyn ääressä, jossa kaksi kokkia paistaa ensin friteerattuja valkosipuleita öljyssä, sitten sienä ja pak-choita. Samalla tarjoilija tuo misokeiton, vettä ja kaksi kastiketta päällekäin asetetuissa astioissa. Kuppi ituja varten, ja laakeampi pieni lautanen härän kanssa menevää paksua kastiketta varten. Ikään kuin ohimennen.

Itse pihviä paistetaan näyttävästi ja suurieleisesti, kunnes se lasketaan paloiteltuna suoraan syöjän eteen lautaselle.

As it turns out, pihvi on lähinnä tekstuuria (erinomaisen mureaa ja pehmeää sellaista, en muista koskaan ennen aiemmin kohdanneeni moista) ja ruoasta tekee erityisen tuo nonchalantisti tuotu kastike.

Ryoan-jin kivipuutarha on mykistävän kaunis kaikessa yksinkertaisuudessaan. Puutarhaa reunustavat seinät on tehty öljyllä käsitellystä hiekkakivestä. Aikojen saatossa öljy kulkee hiekkakiven huokosten läpi, ja muodostaa harmaansävyisiä, todella hienovaraisia kuvioita, jotka ovat enemmän nimenomaan tekstuuria kuin kuvioita tai värejä. Ne tuntuivat muuttuvan katseen alla. Ei ihmekään, että puutarha on viehättänyt kävijöitä jo 500 vuotta. Muurit oli katettu hennosti kiiltävällä, lasitetulla kivellä, joka heijasti häivähdyksen muurin takana olevaa lehvästöä – kirsikkakukkien jämiä, seetripuita ja vaaleaa alkukevään vihreää.

Olin aivan poikki yli yhdeksän tunnin mittaisesta kaupunkikierroksesta. Nappasin lähikaupasta mukaan pienen sushiannoksen ja oluen (Asahi Beery!) ja istuin jokirantaan syömään lenkkeilijöiden varrelle.

Jos Hämeenkadun uimahallilla olisi tänään miestenpäivä, voisin vielä käydä saunomassa. Menen ehkä katsomaan jokirantaa iltavalaistuksessa, mutta luulen muuten iltani jäävän lyhyeksi. Huomenna pitää palata pääkaupunkiin yhdeksän junalla.